Luoja tätä ruhoa, mua ei muka millään huvita lähtee urheilemaan. Keksin myös tekosyitä, kuten ei siellä ole tähänaikaan mitään hyvää jumppaa, niin eikä illallakaan. Huaah, salille sitten nainen - niin muttakun en jaksaisi.
Mun internal dialogi saa tapella rauhassa, oon jo päättäny lähteväni! Ihan kohta..

Eilen meni myöhään rakkaan ystävän kanssa, juteltiin kaikesta. Siitä miksi siitä ei yhtäkkiä kuulunut mitään, miltä siitä tuntui, miltä nyt tuntuu kun se on ollut kaksi viikkoa kotona. Kaikki on kuulemma hyvin ja se on iloinen ja elinvoimainen. Se sanoi oppineensa kokemuksesta jotain - sehän on aina hienoa!
Huolestuin kun se sanoi lopettavansa työskentelyn kokonaan, se aikoo kirjoittaa. Eih, mies ei! Mutta se on sen oma valinta, sanoin jo olevani erimieltä, mutta minkäs minä sille voin mitä se elämällään haluaa tehdä.

Cooper oli tänään, juujuu.
En ole syönyt kunnollista terveellista ruokaa nyt koko viikolla ja sen kyllä huomaa ihan kaikessa. Täytyy tosiaan oikeasti lähteä sinne jumppaan ja hakea maitoa samalla - että saa pirtelön tehtyä! Ei sitä voi montaa päivää ilman proteiineja olla.